Kolmekymmentävuotiaan silmin tujotan
Narinkkatorilla harhailevia torsoja.
Valun alas urean hajuisia portaita,
arkkitehdin valitsemien kirkkoelementtien
takaseinää pitkin.
En tunnista lajitovereitani.
En kirkkoon meneviä, sitä karttavia.
Kulmiennuohoojia, katkokävelijöitä.
En osoita mieltäni, en lakkoile, en tunkeudu vastaanottokeskuksiin.
En vastaa jos kysytään.
Ajoittain näen olentoja joista työntyy ulos
laadullinen mieli. Minulla ei ole syytä miksi puhuttelisin heitä.
Tarrausetäisyyden olemassaolo kestää ontuvan sekunnin.
Lipuvat aina ulottumattomiin.
Rohkeuteni on turta.
Haluaisin elää ilman aikarajaa.
Kaatua kypsymättömälle kaurapellolle.
Kääriytyä kokolattiamattoon.
Kotiloitua karikkoon.
Kuihtua kuoppaan ja kusta kultaa.
No voi hyvänen ihme.. jos en paremmin (?) tietäisi, niin tuo kuulostaa jonkinsortin ikäkriisiltä...niin, ja eksistentiaalisesta tuskasta ja maailman- (eikun ihmisen!) pelosta nyt puhumattakaan. Mutta joo, tiedän tunteen. En lue uutisia, menen mykäksi kun naapuri kirjoittaa rasistisen lapun hissinoveen. Sadasosasekunnin ajan ajattelen kirjoittavani vastineen, ruutupaperille, painokkaalla, koukeroisella, oikealle kallellaan olevalla käsialalla. Ja loppuun että ps. käsiala on ainoa asia joka minussa on oikealle kallellaan. Mutta en minä tietenkään mitään kirjoita. Sen sijaan vietän koko illan tuijottamalla kattoon, ja pohtimalla miten saisin helpoiten (lue: putoamatta tuolin ja pöydän tikasyhdistelmältä) tehtyä ostamastani vanhasta päivänvarjosta kattovaloon varjostimen. ainakin siinä olisi tämän maailman pimeyteen yksi pehmeä ja häilyvä valo.
VastaaPoistaRakkain terveisin, Lajitoveri
Ikä johon tultaessa alkaa hahmottamaan sen, että on syntynyt paikkaan jossa mikään ei riitä. Asut hyvinvointivaltiossa jossa asukkaiden mielestä mikään ei ole hyvin. Lisää siihen päälle tulostavoitteinen yksityisyrittäjä hengittämään niskavilloihisi. Kaksikymppisten mukava facebook on kolmekymppisten poliittisten pamflettien alusta kuorrutettuna cosmon blogimirkkujen päivityslinkeillä... voisin mennä talviunille...
VastaaPoistaEhkä jokin kaunis päivänvarjo edes hiukan suojaisi negaatiosateelta...
Rakkain terveisin, Talvehtimista kaipaava