Tunteja aalloilla

Joskus tulee sekin aika kun "joutuu" työmatkalle.

 Tai matkallahan olen viikottain, tosin teillä, en aalloilla.

Sunnuntaina matkaan aalloilla, "laineilla keinui pieni lautta vain". Siellä en toivottavasti näe ketään ystävää. Ne kaappaavat aikaa. Aikaa, jonka olen ajatellut pysäyttää. Hävittää.


 "Kun on tavallisessa ajassa, joka on kellossa, ymmärtää tiettyjä asioita. 
Kun pääsee irti ajasta, ymmärtää jotain muuta."

Peter Hoeg - Rajatapaukset

 Kansipaikan varanneena tarvitsee vain löytää oikea soppi mihin nojautua. Ehkä ravita itsensä meriaamiaisella, niin mennessä kuin palatessa. Firman piikkiin. Valmistelen itseäni eniten siihen aikaan, jonka vietän laivassa. Kahdeksantoistatuntia paikallaanoloa, yhdeksän suuntaansa, pientä keinutusta, vaihtuvaa aavaa.



 "Tässä maailmassa on kaksi aikaa. On koneen aika ja ruumiin aika. Edellinen on jäykkä ja metallinen kuin valtava rautaheiluri joka heilahtelee edestakaisin, alati edestakaisin. Jälkimmäinen kiemurtelee ja sätkii kuin kala meressä. Edellinen on taipumaton, ennalta määrätty. Jälkimmäinen toimii tilanteen mukaan." 

 "Kumpikin aika on tosi, mutta nämä totuudet eivät aina ole samat."


Alan Lightman - Einsteinin Unet

Maddy Rich by Sophia Aerts for Grit

Nämä ovat minun matkani pelastusrenkaat, jäätelöannokseni päivänvarjot;

Natalia Baranskaja - Viikko kuin viikko

Marguerite Duras - Emily L.

Irene Némirovsky - Tanssiaiset

Elfriede Jelinek - Pianonsoittaja

koneen aika vs. ruumiin aika

Stockholm Fashion Week vs. Lukutoukkien Tukholma

i wanna dance with somebody who loves me

i-D fall 2014

ph: cass bird

Visual optimism

Teemestarin kirja

  Makasin vuoteellani ja kuuntelin roihukärpästen satunnaista, hidasta napsahtelua lyhdyn lasiseiniin. En olisi oikeastaan tarvinnut lyhtyä, sillä aurinko roikkui edelleen illasta raskaana kullanoranssina kuulaana horisontin yllä. Taivas sen ympärillä oli läpikuultava, ja viipyvä valo tihkui ikkunasta hyöneisverkon läpi huoneeseen. Kuulin talon toisesta päädystä vanhempieni vaimeat äänet, joihin käketyt sanat etäisyys hämärsi kuulumattomiin. Majuri Bolinin ja komentaja Taron vierailun jälkeen olin kuullut heidän puhuvan tällä tavoin melkein joka ilta, ja jälkeenpäin äiti valvoi aina paljon tavallista myöhempään. Hän yritti olla äänetön, mutta kuulin hänen liikkeensä ja näin hänen lyhtynsä himmeän hehkun oveni alla olevasta raosta, kun hän vaelsi keittiön ja työhuoneen väliä.
  Pitelin kädessäni yhtä talossa säilyneistä vahoista kirjoista, kertomusta matkasta läpi talven. Osasin sen ulkoa, ja sanat virtasivat sivujen poikki pakenevina, ajatusteni tarttumatta niihin. En ajatellut tarinaa. Ajattelin maailmaa, jossa se oli kirjoitettu.
  Olin usein yrittänyt kuvitella, millaisia entismaailman talvet olivat.

  Pimeyden tunsin: joka syksy kuukekrin tullen päivä ja yö kohtasivat vaihtaakseen paikkaa ja vuosi kääntyi talveen. Puolivuotisen hämärän aikana joka huoneessa paloivat suuret roihulyhdyt vuorokauden ympäri, ja musteensyvinä iltoina niiden rinnalle sytytettiin aurinkolamppuja. Tunturin laelta saattoi nähdä kaupunkien hehkun tummalla taivaalla: Kuolojärven etäisen mutta selkeän sädekehän idässä, kastelualueiden ja meren suunnalla, ja Kuusamon melkein näkymättömän kipinän kaukana eteläisessä horisontissa. Maa menetti vähäisen vihreytensä. Puutarha odotti auringon paluuta mykkänä ja paljaana.
  Kylmyyden kuvitteleminen oli kuitenkin vaikeaa. Olin tottunut pukemaan päälleni useamman vaatekerroksen pimeänä vuodenaikana, ja olin tottunut kantamaan turvetta kuivatulta suolta takkoihin ja kamiinoihin kun aurinkovoima tyrehtyi, tavallisesti pian keskitalven juhlan jälkeen. Mutta silloinkin ulkolämpötila putosi harvoin alle kymmenen asteen, ja lämpiminä päivinä kuljin sandaaleissa kuten kesälläkin.
  Kuusivuotiaana olin lukenut entismaailman kirjan, jossa kerrottiin lumesta ja jäästä. Olin kysynyt äidiltä, mitä ne olivat. Hän oli ottanut yhden paksuista ja vakavannäköisistä niteistään hyllyltä, jonne en siihen aikaan ylettynyt, ja näyttänyt minulle kuvia - valkoisia, hohtavia, pyöreitä ja teräviä muotoja vieraissa maisemissa, kirkkaita kuin kiteytynyt valo - ja kertonut, että ne olivat vettä, joka oli ottanut toisen muodon matalissa lämpötiloissa, olosuhteissa joita pystyttiin tuottamaan ainoastaan keinotekoisesti meidän maailmassamme, mutta jotka olivat kerran olleet luonnollinen osa vuodenaikoja ja ihmisten elämää.
  "Mitä niille tapahtui?" olin kysynyt. "Miksei lunta ja jäätä enää ole?"

  Äiti oli katsonut minua ja kuitenkin minun lävitseni, kuin olisi yrittänyt nähdä ajatusten ja sanojen ja vuosisatojen läpi, talviin jotka olivat poissa.

  "Maailma muuttui", hän oli sanonut. "Useimmat uskovat, että se muuttui itsestään, vaati omakseen sen, minkä aika oli täysi. Mutta paljon tietoa katosi Hämärän vuosisadalla, ja on niitäkin, jotka uskovat, että ihmiset muuttivat maailman, tahtomattaan tai tahallaan."

   "Mitä sinä uskot?" olin kysynyt.

   Hän oli ollut pitkään hiljaa ja sanonut sitten: "Uskon, että ilman ihmisiä maailma ei olisi sama kuin sen on nyt."

   Haaveissani lumi hehkui himmeää, valkoista valoa, kuin miljardit roihukärpäset olisivat pudottaneet siipensä ja maa olisi pettynyt niihin. Pimeys muuttui mielessäni läpikuultavammaksi ja kevyemmäksi kantaa, kun kuvittelin sen lumen hopeanvalkoista hohdetta vasten, ja ikävöin entismaailmaa, jota en ollut koskaan tuntenut. Kuvittelin vedenvalkeat taivaalle kuulaan lumen ylle, ja toisinaan menneet talvet kipinöivät unissani kesääkin kirkkaampina.

Clothes are an atlas of emotions

said Alessandro Michele

Gucci  SS/16

Nerds can dance too 

Karannut on haastettava

 Näin alkoi karkausvuosi 2016.

 366 päivää, jotta astronomiset vuodenajat pysyisivät kohdillaan. Olen niistä kuluttanut ahnaasti jo 6 pohjoisen  ilmastosta nauttien.

 Loppaisen -28° pakkaspäivänä on hyvää aikaa ajatella ruutupaperille miten ymppäisi päänsä täyteen kaunokirjallisuutta tulevina 360 jäljellä olevana päivänä.

Olen seurannut sivusta muiden kirjaharakoiden saldoja ja kertymiä, saanut ilmoituksia tämän vuoden haasteista sekä lukenut sankaritarinoita omien genrerajojensa ylittäneistä tapauksista.

Luokittelen itseni vielä sangen untuvikoksi näissä piireissä, mutta päätin silti haastaa itseni 50 kirjan vuosi tavoiteella. Personal trainer Goodreads lupaa seurata edistystäni.

Mutta miten valita viisikymmentä nidettä jotka tukisivat kaunokirjallista kasvutarinaani, suppean sivistykseni laajentumista sekä tuottaisi vielä kielellisesti taidokasta antia aivolohkoille?

Jaoin haasteen kolmeen kategoriaan:

1) edesmenneet ulkomaiset kaunokirjalijat
(Nobel palkitut / Keltaisen kirjaston kasvatit / tunnetut)

2) uuden polven ulkolaiset

3) kotimaiset


 Ruutupaperi alkaa täyttyä, facessakin olen kysynyt neuvoa eräiden tekijöiden kohdalla. En halua välttämättä lukea "pääteoksia", makustelen mieluusti jonkun sivutuotoksen.


 Ainakin yksi kultakin seuraavaa ulkolaista;

 Atwood, Bellow, Brodsky, Calvino, Camus, Eugenides,
Faulkner, Høeg, Kafka, Kertéz, Mann, Murakami, Müller, Nabokov, Némirovsky, Page, Perec, Rushdie, Tšehov, Ulitskaja, Vonnegut, Wallace, Winterson


 ja kotimaista;

 Alakoski, Haahtela, Itäranta, Jääskeläinen, Kinnunen, Krohn, Lindstedt, Lipson, Pelo, Rauhala, Sinisalo, Statovci, Valtonen


 Hiukan väljyyttä kuitenkin listaan, tuleehan syksyllä taas kirjamessut eikä divareiden yllätys antia voi tyystin sivuuttaa. Ja ainahan panoksia voi korottaa ;)



 Katsotaan, nyppiikö unuvikko itseltään tätä menoa siivet...

Yhdeksän hämmennystä

Kuun kierrostako minun olisi tämä pitänyt ennustaa?

Kiinalaisesta horoskoopista lukea?

Teelehtien asennoista tulkita?

Mitä niin? kysyi pieni pääni kallellaan.

Ympäröivien ihmisteni tiineyttä.

Yhdeksää luonnon taikka klinikan aikaansaannosta.

Prosesseja, projekteja, lipsahduksia, sattumuksia.

Kaikki tässä ja nyt.

Ensimmäisestä ilmoituksesta on tasan vuosi ja 1,5kk.

Viimasateinen marraskuun ensimmäinen sunnuntai 2014, kiiruhdamme parini kanssa rastilta toiselle puolijuoksua. Ylämäessä vaimea puuskutus, vaitonainen kuiskaus; "mä en pääse ihan niin lujaa... mä oon raskaana..."

Kisakumppanini synnyttää 25.5.2015 klo15:53 pienen pojan.


Seuraavan tiedon laulaa kolmannen tahon pikkulintu viestissään. (Arvaa mitä? xxx on raskaana <3 )


Kolmas tulee puheluna kesä/heinäkuussa ystäväni ollessa kahdeksannella viikolla. "Otin kierukan pois toukokuussa, ja jumaliste, tulin ekasta!"


Käymme itse Väestöliiton ensimmäisellä käynnillä 14.7


Neljännestä kuulen perinteeksi muodostuneen juustohampurilais-mäkkipirtelö tapaamisen yhteydessä Narinkkatorin heinäkuun lopun auringon lämmittämillä penkeillä. Tuleva isä on hymyssäsuin jännittyneen ylpeä. Heillä ollaan jo puolenvälin tuntumissa.


Edellä mainittu xxx saattaa maailmaan pienen Lempi lapsen uudenkuun päivänä lokakuussa.


Viidettä ja kuudetta uutista juhlivat puoliskoni ystävättäret yhteisellä tyttöjen reissulla saman kuun loppupuolella.



Meillä tehdään positiivinen raskaustesti 27.11 ja samaisena päivänä entinen naapurini postaa kuvan faceen kapaloidusta, vastasyntyneestä pojastaan.
Seitsemäs ja kahdeksas.


Samana päivänä puhun Porilaisessa kahvilassa, latte muki kourassani mäkkipirtelömiehen raskaana olevan vaimokkeen kanssa, ja sovin tulevani kylään ennen 14.12 laskettua aikaa.


Viestitän tänään 10.12 mäkkipirtelö pariskunnalle tapaamisesta, ja saan kuulla olevani menossa talouteen, jossa minua odottaa maanantaina 7.12 klo16 maailmaan tullut poika vauva ja väsyneen onnelliset vanhemmat. Sovimme treffit kello neljäksi.


Poikkean Ombrellinon kautta ja sieppaan mukaani ruttuisen pingviinin lahjaksi pojalle. Ennen neljää olen luvannut toimittaa tonttuna paketteja kauppahalliin ystäväni puotiin kello kolmeksi.


Saavun paikalle.
Myyntitiskin pleksilasin lävitse mittaan esiliinan varjossa piilevän vatsan kokoa.
Yhdeksäs.

Laskettu aika huhtikuussa 2016. Poika. Kuten myös kierukasta luopuneella jolla laskettu aika helmikuussa 2016.

Kuvitus kuvissani mietteliäs tyttö.

Nojailee, heijailee, kietoutuu.

Ympäristönsä tilasta hämmentyneenä. 

Omaa aikaansa pohtien, litteää mahaansa mittaillen.

Ehkä joskus sitten. 

Olenhan muutoinkin usein jäljessä ajastani.

Vain hyvässä.

-50% eliniäksi?

Yksi joulukuun kirjamyynnin kasvun yrityksistä tuntuu olevan kustantajien lanseeraamat "kaikki puoleen hintaan!" - päivät.

Koleassa säässä lampsin tänään Otavan kirjakaupan Hulluille päiville Uudenmaankadulle. Mukana talkoissa olivat myös mm. Siltala, Like ja Teos.

Henkilökunta oli kireällä päällä, eivät varmaan olleet tottuneet ruotsin laivan buffet-marathoniin. Olisin halunnut ehkä kysyä sattuisiko varastossa olemaan jemmassa vanhempia Leena Krohnin tekosia, mutta en viitsinyt vaivata närkästynyttä kassaa.

Asiakastyytyväisyys ennen kaikkea, sanon, vaik en olekaan yrittäjä. Kaksi auttavaa ja palvelualtista myyjää lisää seisoa pönöttämään keskelle salia, ja kaksin näppärää paketoimaan niteet, ja samalla myyt siinä sivussa pakettitarrat ja joulukortitkin. Mutta se tekisi päivään neljä palkoillista lisää ja juurihan hinnoista pudotettiin puolet pois...

Panee pienen miettimään, että mistä se hinta kirjassa oikein koostuu? Äidilleni ostin Kari Hotakaisen Henkireiän ja maksoin siitä 17,50€. Myyntihinta 35€
Outi Pakkasen uusin kirja Helle, ovh 36,20€.
Isälle John Lennonin New Yorkin vuodet ovh 35,70€

Kaikki nämä kolme yhteensä olisi tehnyt normaali hinnoissaan kukkarooni 106,90 euron loven.
Melkeinpä tuolla samalla kolmen kovakantisen hinnalla kannoin ulos liikkeestä kaksi kassillista teoksia muistaen niin itseäni kuin perhettäni ja viittä kaveripariskuntaa kahdeksalla eri pokkarilla.
Ostin kokonaisuudessaan siis nuo kolme kovakantista ja 11 pokkaria ja valuuttaa viillettiin kortilta 108,90€


Jos kirjallisuus oikeastikin maksaisi antikvariaattihintojen verran, väitän että sitä kulutettaisiin enemmän! Mutta jos jokaiseen tuotteelle langetettuun senttiin on laskettu alv 10%, konsernin kulut, kirjan painattamisen kulut, mahdollisesti kääntäjän palkka, henkilökunnan palkat ja niistä maksettavat tyel:it ja sotut ja äitiyslomarahat ja vuosiloma-ajan palkat jne jne, en yhtään ihmettele että tuote maksaa 35,70.


Nanso ajaa alas Nokian tehtaansa. 90hlö jää työttömäksi. Nokiasta tulee uusi Salo. Ei vain kannata tuottaa Suomessa, oli toimitusjohtajan viesti.

Suomi hipoo hintatasollaan Norjaa, paitsi että meiltä puuttuu öljy ja maakaasu ja helvetillinen rantaviiva.
Norjan BKT on 499,8 miljardia dollaria / Suomen 201 mrd  euroa. Suomessa köyhyysrajan ( 1140 €/kk ) alapuolella elää 688 000 ihmistä vuoden 2013 tilaston mukaan. Norjassa ei yhtään.

Koskakohan tähän tulee jokin muutos? Odotan sitä vuotta, kun pidän käsissäni Otavan julkaisemaa teosta, jota ei olekaan painettu Keuruulla vaan Bangladeshissa. Adihas kunniaan! Henkireiästä tulee Hengireika ja ä:n ja ö:n käyttö kielletään.

Keuruusta tulee uusi Nokia, Nokiasta uusi Salo.
Norjaa emme saavuta koskaan.

Eikö missään ollut turvallisuutta? Eikö maailman

tapoja voinut oppia ulkoa?

Ei opasta, ei suojaa, vaan kaikki oli ihmettä, 

oliko siis loikattava tornin huipulta ilmaan?

Virginia Woolf: Majakka (suom. Kai Kaila)

Alun saate sanat 

Margaret Atwoodin teoksessa

Oryx ja Crake

5€