Elinkiertoelin

 Elokuvaa myydään trailerilla, joka usein alkaa mielikuviin vaikuttavalla musiikilla. Liikkuvaa kuvaa ladataan kankaalle arvoituksellisena, toisiinsa sitoutettujen katkelmien janana, otteina.
Puolen minuutin kohdalla teet jo valintoja.

Kirjan myyminen on haastavampaa. Kun tarinan elävöittää, siihen tarttuminen käy sutjakkaasti. Raskaiden kansien alle hautautuneet painomusteläiskät koetetaan saada tanssimaan kirjan kansikuvituksen, nimen, riskialttiin takakansitekstin sekä mahdollisesti kirjailijan avulla.

Sain kerran kommentin eräältä Punavuorelaiselta divaristilta; "hauskaa, että joku tekee nykyään kuin vanhaan aikaan; avaa kirjan ja lukee hetken"
Sisältö, miten kirjoitettu, on usein ratkaisevin tekijä hetkinä kun mietin otanko vai palautanko paikkalleen.

Yhdyn mielipiteisiin, joissa valinnan kehotetaan seuraavan subjektiivisuutta. Siksi kirjoitin; riskialttiit takakansitekstit. Jokaisen pitäisi saada tarjolle mahdollisuus itse mieltyä tekstiin, tai olla mieltymättä.
En kovin perusta tarjolla olevista laajoista juonikuvausten teknisistä sepustuksista.

 Kokeilen seuraavaksi omaa tapaani kirjoittaa kirjasta.

Tamara T - Ciona Elinkiertoelin

suom. Jaana Nikula

Johnny Kinga, 2003

Belleville - Salpetrière - Waldorf Astoria

Nainen nukkui kun lähdin hotellihuoneesta. Se toinen 

nainen. Hän näytti pieneltä ja haavoittuvalta maates-

saan toinen käsi peiton alla ja jalka sen ulkopuolella.

Hän sanoo olevansa aina se toinen nainen. Mietin va-

litseeko hän osansa tietoisesti vai käykö se itsestään.

Kuuntelin hetkisen kun hän puhui unissaan ja kuulin 

hänen lausuvan miehen nimen.

  Vedän sieraimiini kahvin tuoksua ja lämmittelen

käsiäni kupin ympärillä. Kahvilaan tulee ihmisiä, he

pudistelevat takkejaan, tarkastavat ulkonäkönsä takana-

ni olevasta peiliseinästä ja kommentoivat säätä leppoi-

saan sävyyn. Kahvintuoksu sekoittuu märän villan ha-

juun. Eräs vastatullut vilkaisee minua uteliaasti ja hy-

myilee ystävällisesti, mutta minut jätetään rauhaan.

   Istun tahallani selkä peiliä vasten. Mitä vanhem-

maksi tulen, sitä vähemmän pidän peileistä. Se ei joh-

du niinkään hienoista uurteista suun ja silmien ympä-

rillä. Minä vain pelkään, että jonain päivänä katsoessa-

ni peiliin minulle hymyilevätkin äidin kasvot.

- - -

Gabriella alkaa taas vajota. Hän tietää, että ihmisruu-

mis yleensä kelluu, koska ruumiin tiheys on pienempi

kuin veden. Ei, se ei pidä paikkaansa. Ruumis kelluu

niin kauan kuin keuhkot ovat täynnä ilmaa. Vapaasu-

keltajan täytyy siksi käyttää  paljon voimaa päästäkseen

ensimmäiset metrit veden pinnan alapuolelle. Mitä sy-

vemmälle sukeltaja laskeutuu, sitä suuremmaksi käy

ympäröivä paine, keuhkot puristuvat kasaan ja siten

ruumiin tiheys kasvaa. Tiheys on vain paino jaettuna 

tilavuudella.

Laskeutuessaan alaspäin sukeltaja saavuttaa tasa-

painotilan. Kohta, jossa tasapainopiste saavutetaan,

riippuu monista eri seikoista, mutta lyhyesti voisi sanoa, 

että se on erilainen eri tilanteissa ja eri yksilöillä. Tasa-

painotilassa keuhkot puristuvat kasaan niin että ruu-

miin tiheys on sama kuin ympäröivän veden. Ruumis ei

kellu eikä vajoa, se leijailee vapaasti. Miellyttävä mutta

epävakaa tila. Jos ruumis kohoaa hiukan, vähentynyt

vedenpaine lisää keuhkojen tilavuutta ja ruumiin noste

lisääntyy. Jos ruumis painuu syvemmälle, keuhkot pu-

ristuvat taas kasaan ja ruumis vajoaa.

- - - 

-MIHN AJETAAN?  taksikuski kysyy.

  - Eteenpäin, Gabriella vastaa ja selaa kännykkään-

sä tallennettuja numeroita.

 - Tiedättekö te mihin olette menossa?

 - Kyllä minä tiedän.

 - Hyvä, olisitteko ystävällinen ja kertoisitte minul-

lekin?

 -Kääntykää oikealle liikennevaloista, ajakaa Sei-

nen rantaan ja seuratkaa vasenta rantaa kohti Kan-

salliskokousta.

 Kuljettaja vilkaisee häntä peilistä. Gabriella valitsee

numeron, kuuntelee puhelinvastaajaa ja sulkee puheli-

men jättämättä viestiä, sitten hän soittaa uudelleen, ja

sitten vielä kerran.

  Gabriella on loihtinut muistoistaan kuvan miehestä

joka istui rottinkituolissa, mutta hän ei pysty enää hal-

litsemaan ajatuksiaan. Hän ei ole varma siitä, miten hy-

vin hänen muistinsa pitää yhtä tapahtuneen kanssa ja

miten muistot vaikuttavat häneen nykyisin.

  Todellisuus on olemassa vain menneisyydessä. Se

mitä tapahtuu nyt on käsittämätöntä. Silmänräpäystä

ei ole mahdollista analysoida tai edes ajatella ennen

kuin hetki on mennyt ohi ja kaikki yksityiskohdat on

menetetty, mutta aina kun palauttaa mieleensä muistu-

man, se muuttuukin toisenlaiseksi.

 Muistaminen on oikeastaan eräänlaista unohtamista.  

Kate Moss by Mert and Marcus for Vogue Paris Oct.'15


Full Story