torstai 10. joulukuuta 2015

Yhdeksän hämmennystä

Kuun kierrostako minun olisi tämä pitänyt ennustaa?

Kiinalaisesta horoskoopista lukea?

Teelehtien asennoista tulkita?

Mitä niin? kysyi pieni pääni kallellaan.





Ympäröivien ihmisteni tiineyttä.

Yhdeksää luonnon taikka klinikan aikaansaannosta.

Prosesseja, projekteja, lipsahduksia, sattumuksia.

Kaikki tässä ja nyt.






Ensimmäisestä ilmoituksesta on tasan vuosi ja 1,5kk.
Viimasateinen marraskuun ensimmäinen sunnuntai 2014, kiiruhdamme parini kanssa rastilta toiselle puolijuoksua. Ylämäessä vaimea puuskutus, vaitonainen kuiskaus; "mä en pääse ihan niin lujaa... mä oon raskaana..."


Kisakumppanini synnyttää 25.5.2015 klo15:53 pienen pojan.


Seuraavan tiedon laulaa kolmannen tahon pikkulintu viestissään. (Arvaa mitä? xxx on raskaana <3 )


Kolmas tulee puheluna kesä/heinäkuussa ystäväni ollessa kahdeksannella viikolla. "Otin kierukan pois toukokuussa, ja jumaliste, tulin ekasta!"


Käymme itse Väestöliiton ensimmäisellä käynnillä 14.7


Neljännestä kuulen perinteeksi muodostuneen juustohampurilais-mäkkipirtelö tapaamisen yhteydessä Narinkkatorin heinäkuun lopun auringon lämmittämillä penkeillä. Tuleva isä on hymyssäsuin jännittyneen ylpeä. Heillä ollaan jo puolenvälin tuntumissa.


Edellä mainittu xxx saattaa maailmaan pienen Lempi lapsen uudenkuun päivänä lokakuussa.


Viidettä ja kuudetta uutista juhlivat puoliskoni ystävättäret yhteisellä tyttöjen reissulla saman kuun loppupuolella.



Meillä tehdään positiivinen raskaustesti 27.11 ja samaisena päivänä entinen naapurini postaa kuvan faceen kapaloidusta, vastasyntyneestä pojastaan.
Seitsemäs ja kahdeksas.


Samana päivänä puhun Porilaisessa kahvilassa, latte muki kourassani mäkkipirtelömiehen raskaana olevan vaimokkeen kanssa, ja sovin tulevani kylään ennen 14.12 laskettua aikaa.


Viestitän tänään 10.12 mäkkipirtelö pariskunnalle tapaamisesta, ja saan kuulla olevani menossa talouteen, jossa minua odottaa maanantaina 7.12 klo16 maailmaan tullut poika vauva ja väsyneen onnelliset vanhemmat. Sovimme treffit kello neljäksi.


Poikkean Ombrellinon kautta ja sieppaan mukaani ruttuisen pingviinin lahjaksi pojalle. Ennen neljää olen luvannut toimittaa tonttuna paketteja kauppahalliin ystäväni puotiin kello kolmeksi.


Saavun paikalle.
Myyntitiskin pleksilasin lävitse mittaan esiliinan varjossa piilevän vatsan kokoa.
Yhdeksäs.

Laskettu aika huhtikuussa 2016. Poika. Kuten myös kierukasta luopuneella jolla laskettu aika helmikuussa 2016.





Kuvitus kuvissani mietteliäs tyttö.

Nojailee, heijailee, kietoutuu.

Ympäristönsä tilasta hämmentyneenä. 

Omaa aikaansa pohtien, litteää mahaansa mittaillen.

Ehkä joskus sitten. 

Olenhan muutoinkin usein jäljessä ajastani.

Vain hyvässä.




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

-50% eliniäksi?

Yksi joulukuun kirjamyynnin kasvun yrityksistä tuntuu olevan kustantajien lanseeraamat "kaikki puoleen hintaan!" - päivät.

Koleassa säässä lampsin tänään Otavan kirjakaupan Hulluille päiville Uudenmaankadulle. Mukana talkoissa olivat myös mm. Siltala, Like ja Teos.

Henkilökunta oli kireällä päällä, eivät varmaan olleet tottuneet ruotsin laivan buffet-marathoniin. Olisin halunnut ehkä kysyä sattuisiko varastossa olemaan jemmassa vanhempia Leena Krohnin tekosia, mutta en viitsinyt vaivata närkästynyttä kassaa.

Asiakastyytyväisyys ennen kaikkea, sanon, vaik en olekaan yrittäjä. Kaksi auttavaa ja palvelualtista myyjää lisää seisoa pönöttämään keskelle salia, ja kaksin näppärää paketoimaan niteet, ja samalla myyt siinä sivussa pakettitarrat ja joulukortitkin. Mutta se tekisi päivään neljä palkoillista lisää ja juurihan hinnoista pudotettiin puolet pois...

Panee pienen miettimään, että mistä se hinta kirjassa oikein koostuu? Äidilleni ostin Kari Hotakaisen Henkireiän ja maksoin siitä 17,50€. Myyntihinta 35€
Outi Pakkasen uusin kirja Helle, ovh 36,20€.
Isälle John Lennonin New Yorkin vuodet ovh 35,70€

Kaikki nämä kolme yhteensä olisi tehnyt normaali hinnoissaan kukkarooni 106,90 euron loven.
Melkeinpä tuolla samalla kolmen kovakantisen hinnalla kannoin ulos liikkeestä kaksi kassillista teoksia muistaen niin itseäni kuin perhettäni ja viittä kaveripariskuntaa kahdeksalla eri pokkarilla.
Ostin kokonaisuudessaan siis nuo kolme kovakantista ja 11 pokkaria ja valuuttaa viillettiin kortilta 108,90€


Jos kirjallisuus oikeastikin maksaisi antikvariaattihintojen verran, väitän että sitä kulutettaisiin enemmän! Mutta jos jokaiseen tuotteelle langetettuun senttiin on laskettu alv 10%, konsernin kulut, kirjan painattamisen kulut, mahdollisesti kääntäjän palkka, henkilökunnan palkat ja niistä maksettavat tyel:it ja sotut ja äitiyslomarahat ja vuosiloma-ajan palkat jne jne, en yhtään ihmettele että tuote maksaa 35,70.


Nanso ajaa alas Nokian tehtaansa. 90hlö jää työttömäksi. Nokiasta tulee uusi Salo. Ei vain kannata tuottaa Suomessa, oli toimitusjohtajan viesti.

Suomi hipoo hintatasollaan Norjaa, paitsi että meiltä puuttuu öljy ja maakaasu ja helvetillinen rantaviiva.
Norjan BKT on 499,8 miljardia dollaria / Suomen 201 mrd  euroa. Suomessa köyhyysrajan ( 1140 €/kk ) alapuolella elää 688 000 ihmistä vuoden 2013 tilaston mukaan. Norjassa ei yhtään.

Koskakohan tähän tulee jokin muutos? Odotan sitä vuotta, kun pidän käsissäni Otavan julkaisemaa teosta, jota ei olekaan painettu Keuruulla vaan Bangladeshissa. Adihas kunniaan! Henkireiästä tulee Hengireika ja ä:n ja ö:n käyttö kielletään.

Keuruusta tulee uusi Nokia, Nokiasta uusi Salo.
Norjaa emme saavuta koskaan.







Eikö missään ollut turvallisuutta? Eikö maailman
tapoja voinut oppia ulkoa?
Ei opasta, ei suojaa, vaan kaikki oli ihmettä, 
oliko siis loikattava tornin huipulta ilmaan?

Virginia Woolf: Majakka (suom. Kai Kaila)

Alun saate sanat 
Margaret Atwoodin teoksessa
Oryx ja Crake


5€











tiistai 8. joulukuuta 2015

Buster Keaton

Kolme
nimetöntä
ihailijakirjettä



Buster, en tiedä onko tämä edes kirjeen väärti,
mutta: aina kun yritän kietoutua itseni vällyihin,
olen tukehtua. En jaksa keskustella kanssani ja
ronkkia jotain autotallin perukoille kasaantunut-
ta rojua, jota kutsutaan minuksi. Ei kiinnosta!
Paljon uteliaampi olen vieraitten ihmisten
edessä: miksi tuo mies kävelee noin vinossa, 
miksi hänen vaimonsa kiihottuu postimyynti-
luettelon Autotarvikkeita-sivua lukiessaan, mi-
hin he ovat menossa, kun molemmilla on monot
jalassa ja nyt on jo elokuun alku? Entä tuo tak-
sinkuljettaja, jonka lakissaan lukee: vähällä rahal-
la enemmän ostovoimaa? Onko hän puutteessa,
hakkaako hän koiraansa, ja jos, niin minkä ro-
tuista, onko hän naimisissa, jos on, niin monen-
nenko keraan? 
Ympäristö elää ja on mielenkiintoinen, oma
mieli on liikuntakyvytön romukasa, jonka mie-
lellään potkaisee syrjään, kun pitää lähteä riva-
kasti tallista maailmalle: töitä voi tehdä vain, jos
on itsestään lomalla.
Yritän löytää yleiset pinttymät, useille yhtei-
set pakkomielteet, ruuvit, jotka ovat löysällä
miltei jokaisessa vuosimallissa.
Sitten palaan kotiin ja kiskon vastahakoisesti
esiin oman romukasani ja vertaan. Jos löydän
sieltä samat hiertymät eri muodoissa, yhdistän
omat ja vieraat. Kutsun tätä yhdistelmää Muo-
dollisesti Päteväksi Romukasaksi. Sitä jaksan
tutkia ja näpelöidä, sillä vasta kun oma sulautuu
varastettuun, alkaa elämä.
Vien Muodollisesti Pätevän Romukasan ylei-
sille paikoille, missä siihen voivat tutustua ne,
jotka ovat kyllästyneet oman mielensä harmai-
siin aavikoihin. Moni, joka tonkii tuota kasaa,
hätkähtää: kuka on tunkenut minun pakkomiel-
teeni samaan syssyyn tuon vaihdelaatikon kans-
sa? Mitä minun neuroosillani on tekemistä taka-
akseliston kanssa?


 


Buster, on vapauttavaa kirjoittaa sinulle, joka
arvostat valhetta ja epämääräisyyttä. Kirjeeni
saatuasi et ota suurennuslasia ja ala metsästää
totuuden kullanarvoisia hiukkasia. Sillä mitä me
teemme noilla hiukkasilla? Myymme torilla? Va-
laisevatko nuo hiukkaset taivaltamme pimeäs-
sä? Taommeko niistä kultaluoteja?
Joskus on vaikea puhua ihmisille, kun puheet
otetaan yksyhteen-totuuksina. Sinulle kirjoitta-
essa voi hyräillä teemaa ja harhailla ajatuksiensa
lähiössä ilman, että joku on koko ajan kysymäs-
sä: mitä oikein tarkoitat? mihin pyrit?
Täsmällinen puhe, joka kartoittaa kohteen ja
osuu maaliin kuin risteilyohjus, uuvuttaa. Olen
väsynyt totuuksiin: niitä on täällä lauottu silmät,
suut täyteen. Haavoittunut, totuutta maistanut
makaa katuojassa ja valittaa: tapasin eilen re-
hellisen miehen.
Mitä pidempään olen täällä elänyt, sitä enem-
män olen alkanut arvostaa epämääräisyyttä ja
keskeneräisyyttä. Kuljeskelen vaillinaisesti, osin
huonolla maulla sisustetuissa huoneissa, kes-
kustelen torsojen, tunnevammaisten ihmisten
kanssa, viivähtelen ajatuksissa, jotka muistutta-
vat hylättyjä teollisuushalleja. Elämän tarkoi-
tuksen, tien ja totuuden on tuulen santapaperi
hangannut kenkieni alta jäljettömiin.




Buster, minun on usein tehnyt mieli keskellä
päivää yöpyä sielullasi.
Kuljeskelen täällä, voin olla nauramatta. En
yritä mitään. Kaikki tapahtuu kohtisuoraan, ei
ehdi kuin väistellä, rumat tulevat syliin, silitän
niitä, teen tarinaa. Maailma muotoilee, minä
teen sisällön.
Rakastit enemmän kuin kuhmut kertovat.
Menit lukkoon, tiedän tunteen, eikä silloin auta
kuin asiallisuus. Ilmekään ei värähdä, kun sy-
däntä kannattavat rakennustelineet huojuvat
ihmisten painosta. Silmät liimautuvat horisont-
tiin, kun lähimmäisillä lastattu Titanic uppoaa
jalkojen juureen. On vaikea olla samassa ve-
neessä, jossa kippari keuhkot täynnä vettä kuu-
luttaa: saavumme pohjaan aikataulun mukaises-
ti, matkustajia pyydetään ottamaan ilme.
Puhtaan komedian ja sisäsiistin tragedian ai-
ka on ohi – niitä yrittävän todellisuus pilkkoo
saunapuiksi. Sinulle sattui; kuhmut, joita selittä-
mättä silitit nousivat valkokankaan jäävuoreksi.
Silmäpusseissasi kannoit haukut joilla jäätä haka-
taan.
Sattuman kauppa on aina auki: yli ampuu se, 
joka johonkin tähtää.





Buster Keaton Elämä ja teot
Kari Hotakainen


WSOY, 1981


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Brazil mood












sabrina geib, lorena maraschi and isabella ridolfi by zee nunes 

for vogue brazil december 2015