Buster Keaton

Kolme

nimetöntä

ihailijakirjettä

Buster, en tiedä onko tämä edes kirjeen väärti,

mutta: aina kun yritän kietoutua itseni vällyihin,

olen tukehtua. En jaksa keskustella kanssani ja

ronkkia jotain autotallin perukoille kasaantunut-

ta rojua, jota kutsutaan minuksi. Ei kiinnosta!

Paljon uteliaampi olen vieraitten ihmisten

edessä: miksi tuo mies kävelee noin vinossa, 

miksi hänen vaimonsa kiihottuu postimyynti-

luettelon Autotarvikkeita-sivua lukiessaan, mi-

hin he ovat menossa, kun molemmilla on monot

jalassa ja nyt on jo elokuun alku? Entä tuo tak-

sinkuljettaja, jonka lakissaan lukee: vähällä rahal-

la enemmän ostovoimaa? Onko hän puutteessa,

hakkaako hän koiraansa, ja jos, niin minkä ro-

tuista, onko hän naimisissa, jos on, niin monen-

nenko keraan? 

Ympäristö elää ja on mielenkiintoinen, oma

mieli on liikuntakyvytön romukasa, jonka mie-

lellään potkaisee syrjään, kun pitää lähteä riva-

kasti tallista maailmalle: töitä voi tehdä vain, jos

on itsestään lomalla.

Yritän löytää yleiset pinttymät, useille yhtei-

set pakkomielteet, ruuvit, jotka ovat löysällä

miltei jokaisessa vuosimallissa.

Sitten palaan kotiin ja kiskon vastahakoisesti

esiin oman romukasani ja vertaan. Jos löydän

sieltä samat hiertymät eri muodoissa, yhdistän

omat ja vieraat. Kutsun tätä yhdistelmää Muo-

dollisesti Päteväksi Romukasaksi. Sitä jaksan

tutkia ja näpelöidä, sillä vasta kun oma sulautuu

varastettuun, alkaa elämä.

Vien Muodollisesti Pätevän Romukasan ylei-

sille paikoille, missä siihen voivat tutustua ne,

jotka ovat kyllästyneet oman mielensä harmai-

siin aavikoihin. Moni, joka tonkii tuota kasaa,

hätkähtää: kuka on tunkenut minun pakkomiel-

teeni samaan syssyyn tuon vaihdelaatikon kans-

sa? Mitä minun neuroosillani on tekemistä taka-

akseliston kanssa?

 

Buster, on vapauttavaa kirjoittaa sinulle, joka

arvostat valhetta ja epämääräisyyttä. Kirjeeni

saatuasi et ota suurennuslasia ja ala metsästää

totuuden kullanarvoisia hiukkasia. Sillä mitä me

teemme noilla hiukkasilla? Myymme torilla? Va-

laisevatko nuo hiukkaset taivaltamme pimeäs-

sä? Taommeko niistä kultaluoteja?

Joskus on vaikea puhua ihmisille, kun puheet

otetaan yksyhteen-totuuksina. Sinulle kirjoitta-

essa voi hyräillä teemaa ja harhailla ajatuksiensa

lähiössä ilman, että joku on koko ajan kysymäs-

sä: mitä oikein tarkoitat? mihin pyrit?

Täsmällinen puhe, joka kartoittaa kohteen ja

osuu maaliin kuin risteilyohjus, uuvuttaa. Olen

väsynyt totuuksiin: niitä on täällä lauottu silmät,

suut täyteen. Haavoittunut, totuutta maistanut

makaa katuojassa ja valittaa: tapasin eilen re-

hellisen miehen.

Mitä pidempään olen täällä elänyt, sitä enem-

män olen alkanut arvostaa epämääräisyyttä ja

keskeneräisyyttä. Kuljeskelen vaillinaisesti, osin

huonolla maulla sisustetuissa huoneissa, kes-

kustelen torsojen, tunnevammaisten ihmisten

kanssa, viivähtelen ajatuksissa, jotka muistutta-

vat hylättyjä teollisuushalleja. Elämän tarkoi-

tuksen, tien ja totuuden on tuulen santapaperi

hangannut kenkieni alta jäljettömiin.

Buster, minun on usein tehnyt mieli keskellä

päivää yöpyä sielullasi.

Kuljeskelen täällä, voin olla nauramatta. En

yritä mitään. Kaikki tapahtuu kohtisuoraan, ei

ehdi kuin väistellä, rumat tulevat syliin, silitän

niitä, teen tarinaa. Maailma muotoilee, minä

teen sisällön.

Rakastit enemmän kuin kuhmut kertovat.

Menit lukkoon, tiedän tunteen, eikä silloin auta

kuin asiallisuus. Ilmekään ei värähdä, kun sy-

däntä kannattavat rakennustelineet huojuvat

ihmisten painosta. Silmät liimautuvat horisont-

tiin, kun lähimmäisillä lastattu Titanic uppoaa

jalkojen juureen. On vaikea olla samassa ve-

neessä, jossa kippari keuhkot täynnä vettä kuu-

luttaa: saavumme pohjaan aikataulun mukaises-

ti, matkustajia pyydetään ottamaan ilme.

Puhtaan komedian ja sisäsiistin tragedian ai-

ka on ohi – niitä yrittävän todellisuus pilkkoo

saunapuiksi. Sinulle sattui; kuhmut, joita selittä-

mättä silitit nousivat valkokankaan jäävuoreksi.

Silmäpusseissasi kannoit haukut joilla jäätä haka-

taan.

Sattuman kauppa on aina auki: yli ampuu se, 

joka johonkin tähtää.

Buster Keaton Elämä ja teot

–

Kari Hotakainen

WSOY, 1981

More pictures