Yhdeksän hämmennystä

Kuun kierrostako minun olisi tämä pitänyt ennustaa?

Kiinalaisesta horoskoopista lukea?

Teelehtien asennoista tulkita?

Mitä niin? kysyi pieni pääni kallellaan.

Ympäröivien ihmisteni tiineyttä.

Yhdeksää luonnon taikka klinikan aikaansaannosta.

Prosesseja, projekteja, lipsahduksia, sattumuksia.

Kaikki tässä ja nyt.

Ensimmäisestä ilmoituksesta on tasan vuosi ja 1,5kk.

Viimasateinen marraskuun ensimmäinen sunnuntai 2014, kiiruhdamme parini kanssa rastilta toiselle puolijuoksua. Ylämäessä vaimea puuskutus, vaitonainen kuiskaus; "mä en pääse ihan niin lujaa... mä oon raskaana..."

Kisakumppanini synnyttää 25.5.2015 klo15:53 pienen pojan.


Seuraavan tiedon laulaa kolmannen tahon pikkulintu viestissään. (Arvaa mitä? xxx on raskaana <3 )


Kolmas tulee puheluna kesä/heinäkuussa ystäväni ollessa kahdeksannella viikolla. "Otin kierukan pois toukokuussa, ja jumaliste, tulin ekasta!"


Käymme itse Väestöliiton ensimmäisellä käynnillä 14.7


Neljännestä kuulen perinteeksi muodostuneen juustohampurilais-mäkkipirtelö tapaamisen yhteydessä Narinkkatorin heinäkuun lopun auringon lämmittämillä penkeillä. Tuleva isä on hymyssäsuin jännittyneen ylpeä. Heillä ollaan jo puolenvälin tuntumissa.


Edellä mainittu xxx saattaa maailmaan pienen Lempi lapsen uudenkuun päivänä lokakuussa.


Viidettä ja kuudetta uutista juhlivat puoliskoni ystävättäret yhteisellä tyttöjen reissulla saman kuun loppupuolella.



Meillä tehdään positiivinen raskaustesti 27.11 ja samaisena päivänä entinen naapurini postaa kuvan faceen kapaloidusta, vastasyntyneestä pojastaan.
Seitsemäs ja kahdeksas.


Samana päivänä puhun Porilaisessa kahvilassa, latte muki kourassani mäkkipirtelömiehen raskaana olevan vaimokkeen kanssa, ja sovin tulevani kylään ennen 14.12 laskettua aikaa.


Viestitän tänään 10.12 mäkkipirtelö pariskunnalle tapaamisesta, ja saan kuulla olevani menossa talouteen, jossa minua odottaa maanantaina 7.12 klo16 maailmaan tullut poika vauva ja väsyneen onnelliset vanhemmat. Sovimme treffit kello neljäksi.


Poikkean Ombrellinon kautta ja sieppaan mukaani ruttuisen pingviinin lahjaksi pojalle. Ennen neljää olen luvannut toimittaa tonttuna paketteja kauppahalliin ystäväni puotiin kello kolmeksi.


Saavun paikalle.
Myyntitiskin pleksilasin lävitse mittaan esiliinan varjossa piilevän vatsan kokoa.
Yhdeksäs.

Laskettu aika huhtikuussa 2016. Poika. Kuten myös kierukasta luopuneella jolla laskettu aika helmikuussa 2016.

Kuvitus kuvissani mietteliäs tyttö.

Nojailee, heijailee, kietoutuu.

Ympäristönsä tilasta hämmentyneenä. 

Omaa aikaansa pohtien, litteää mahaansa mittaillen.

Ehkä joskus sitten. 

Olenhan muutoinkin usein jäljessä ajastani.

Vain hyvässä.

-50% eliniäksi?

Yksi joulukuun kirjamyynnin kasvun yrityksistä tuntuu olevan kustantajien lanseeraamat "kaikki puoleen hintaan!" - päivät.

Koleassa säässä lampsin tänään Otavan kirjakaupan Hulluille päiville Uudenmaankadulle. Mukana talkoissa olivat myös mm. Siltala, Like ja Teos.

Henkilökunta oli kireällä päällä, eivät varmaan olleet tottuneet ruotsin laivan buffet-marathoniin. Olisin halunnut ehkä kysyä sattuisiko varastossa olemaan jemmassa vanhempia Leena Krohnin tekosia, mutta en viitsinyt vaivata närkästynyttä kassaa.

Asiakastyytyväisyys ennen kaikkea, sanon, vaik en olekaan yrittäjä. Kaksi auttavaa ja palvelualtista myyjää lisää seisoa pönöttämään keskelle salia, ja kaksin näppärää paketoimaan niteet, ja samalla myyt siinä sivussa pakettitarrat ja joulukortitkin. Mutta se tekisi päivään neljä palkoillista lisää ja juurihan hinnoista pudotettiin puolet pois...

Panee pienen miettimään, että mistä se hinta kirjassa oikein koostuu? Äidilleni ostin Kari Hotakaisen Henkireiän ja maksoin siitä 17,50€. Myyntihinta 35€
Outi Pakkasen uusin kirja Helle, ovh 36,20€.
Isälle John Lennonin New Yorkin vuodet ovh 35,70€

Kaikki nämä kolme yhteensä olisi tehnyt normaali hinnoissaan kukkarooni 106,90 euron loven.
Melkeinpä tuolla samalla kolmen kovakantisen hinnalla kannoin ulos liikkeestä kaksi kassillista teoksia muistaen niin itseäni kuin perhettäni ja viittä kaveripariskuntaa kahdeksalla eri pokkarilla.
Ostin kokonaisuudessaan siis nuo kolme kovakantista ja 11 pokkaria ja valuuttaa viillettiin kortilta 108,90€


Jos kirjallisuus oikeastikin maksaisi antikvariaattihintojen verran, väitän että sitä kulutettaisiin enemmän! Mutta jos jokaiseen tuotteelle langetettuun senttiin on laskettu alv 10%, konsernin kulut, kirjan painattamisen kulut, mahdollisesti kääntäjän palkka, henkilökunnan palkat ja niistä maksettavat tyel:it ja sotut ja äitiyslomarahat ja vuosiloma-ajan palkat jne jne, en yhtään ihmettele että tuote maksaa 35,70.


Nanso ajaa alas Nokian tehtaansa. 90hlö jää työttömäksi. Nokiasta tulee uusi Salo. Ei vain kannata tuottaa Suomessa, oli toimitusjohtajan viesti.

Suomi hipoo hintatasollaan Norjaa, paitsi että meiltä puuttuu öljy ja maakaasu ja helvetillinen rantaviiva.
Norjan BKT on 499,8 miljardia dollaria / Suomen 201 mrd  euroa. Suomessa köyhyysrajan ( 1140 €/kk ) alapuolella elää 688 000 ihmistä vuoden 2013 tilaston mukaan. Norjassa ei yhtään.

Koskakohan tähän tulee jokin muutos? Odotan sitä vuotta, kun pidän käsissäni Otavan julkaisemaa teosta, jota ei olekaan painettu Keuruulla vaan Bangladeshissa. Adihas kunniaan! Henkireiästä tulee Hengireika ja ä:n ja ö:n käyttö kielletään.

Keuruusta tulee uusi Nokia, Nokiasta uusi Salo.
Norjaa emme saavuta koskaan.

Eikö missään ollut turvallisuutta? Eikö maailman

tapoja voinut oppia ulkoa?

Ei opasta, ei suojaa, vaan kaikki oli ihmettä, 

oliko siis loikattava tornin huipulta ilmaan?

Virginia Woolf: Majakka (suom. Kai Kaila)

Alun saate sanat 

Margaret Atwoodin teoksessa

Oryx ja Crake

5€

Buster Keaton

Kolme

nimetöntä

ihailijakirjettä

Buster, en tiedä onko tämä edes kirjeen väärti,

mutta: aina kun yritän kietoutua itseni vällyihin,

olen tukehtua. En jaksa keskustella kanssani ja

ronkkia jotain autotallin perukoille kasaantunut-

ta rojua, jota kutsutaan minuksi. Ei kiinnosta!

Paljon uteliaampi olen vieraitten ihmisten

edessä: miksi tuo mies kävelee noin vinossa, 

miksi hänen vaimonsa kiihottuu postimyynti-

luettelon Autotarvikkeita-sivua lukiessaan, mi-

hin he ovat menossa, kun molemmilla on monot

jalassa ja nyt on jo elokuun alku? Entä tuo tak-

sinkuljettaja, jonka lakissaan lukee: vähällä rahal-

la enemmän ostovoimaa? Onko hän puutteessa,

hakkaako hän koiraansa, ja jos, niin minkä ro-

tuista, onko hän naimisissa, jos on, niin monen-

nenko keraan? 

Ympäristö elää ja on mielenkiintoinen, oma

mieli on liikuntakyvytön romukasa, jonka mie-

lellään potkaisee syrjään, kun pitää lähteä riva-

kasti tallista maailmalle: töitä voi tehdä vain, jos

on itsestään lomalla.

Yritän löytää yleiset pinttymät, useille yhtei-

set pakkomielteet, ruuvit, jotka ovat löysällä

miltei jokaisessa vuosimallissa.

Sitten palaan kotiin ja kiskon vastahakoisesti

esiin oman romukasani ja vertaan. Jos löydän

sieltä samat hiertymät eri muodoissa, yhdistän

omat ja vieraat. Kutsun tätä yhdistelmää Muo-

dollisesti Päteväksi Romukasaksi. Sitä jaksan

tutkia ja näpelöidä, sillä vasta kun oma sulautuu

varastettuun, alkaa elämä.

Vien Muodollisesti Pätevän Romukasan ylei-

sille paikoille, missä siihen voivat tutustua ne,

jotka ovat kyllästyneet oman mielensä harmai-

siin aavikoihin. Moni, joka tonkii tuota kasaa,

hätkähtää: kuka on tunkenut minun pakkomiel-

teeni samaan syssyyn tuon vaihdelaatikon kans-

sa? Mitä minun neuroosillani on tekemistä taka-

akseliston kanssa?

 

Buster, on vapauttavaa kirjoittaa sinulle, joka

arvostat valhetta ja epämääräisyyttä. Kirjeeni

saatuasi et ota suurennuslasia ja ala metsästää

totuuden kullanarvoisia hiukkasia. Sillä mitä me

teemme noilla hiukkasilla? Myymme torilla? Va-

laisevatko nuo hiukkaset taivaltamme pimeäs-

sä? Taommeko niistä kultaluoteja?

Joskus on vaikea puhua ihmisille, kun puheet

otetaan yksyhteen-totuuksina. Sinulle kirjoitta-

essa voi hyräillä teemaa ja harhailla ajatuksiensa

lähiössä ilman, että joku on koko ajan kysymäs-

sä: mitä oikein tarkoitat? mihin pyrit?

Täsmällinen puhe, joka kartoittaa kohteen ja

osuu maaliin kuin risteilyohjus, uuvuttaa. Olen

väsynyt totuuksiin: niitä on täällä lauottu silmät,

suut täyteen. Haavoittunut, totuutta maistanut

makaa katuojassa ja valittaa: tapasin eilen re-

hellisen miehen.

Mitä pidempään olen täällä elänyt, sitä enem-

män olen alkanut arvostaa epämääräisyyttä ja

keskeneräisyyttä. Kuljeskelen vaillinaisesti, osin

huonolla maulla sisustetuissa huoneissa, kes-

kustelen torsojen, tunnevammaisten ihmisten

kanssa, viivähtelen ajatuksissa, jotka muistutta-

vat hylättyjä teollisuushalleja. Elämän tarkoi-

tuksen, tien ja totuuden on tuulen santapaperi

hangannut kenkieni alta jäljettömiin.

Buster, minun on usein tehnyt mieli keskellä

päivää yöpyä sielullasi.

Kuljeskelen täällä, voin olla nauramatta. En

yritä mitään. Kaikki tapahtuu kohtisuoraan, ei

ehdi kuin väistellä, rumat tulevat syliin, silitän

niitä, teen tarinaa. Maailma muotoilee, minä

teen sisällön.

Rakastit enemmän kuin kuhmut kertovat.

Menit lukkoon, tiedän tunteen, eikä silloin auta

kuin asiallisuus. Ilmekään ei värähdä, kun sy-

däntä kannattavat rakennustelineet huojuvat

ihmisten painosta. Silmät liimautuvat horisont-

tiin, kun lähimmäisillä lastattu Titanic uppoaa

jalkojen juureen. On vaikea olla samassa ve-

neessä, jossa kippari keuhkot täynnä vettä kuu-

luttaa: saavumme pohjaan aikataulun mukaises-

ti, matkustajia pyydetään ottamaan ilme.

Puhtaan komedian ja sisäsiistin tragedian ai-

ka on ohi – niitä yrittävän todellisuus pilkkoo

saunapuiksi. Sinulle sattui; kuhmut, joita selittä-

mättä silitit nousivat valkokankaan jäävuoreksi.

Silmäpusseissasi kannoit haukut joilla jäätä haka-

taan.

Sattuman kauppa on aina auki: yli ampuu se, 

joka johonkin tähtää.

Buster Keaton Elämä ja teot

–

Kari Hotakainen

WSOY, 1981

More pictures

Brazil mood

sabrina geib, lorena maraschi and isabella ridolfi by zee nunes 

for vogue brazil december 2015

full story

Savisia siiveniskuja

Perjantaina vaelsin Porilaisia reittejä.

Luin katseellani pieniä tarinoita savesta.

Kaneja, kettuja, katteja.

Kauppa täynnä ihmetyksiä, kerttuja kiinni istuimissa, 

miniatyyrejä torilla, kovaksi kuumennettuja helmoja.

Taimmainen huone täynnä hiljaisia pukijoita.

Yhden heistä vein mukanani.

Hänet, jonka tunsin heti jotenkin omakseni.

Muistutti kaiketi eniten ostajaansa.

Savinen minä.

"Käsilaukku" istuu nyt kirjahyllyssämme.

Savisiipi

Isolinnankatu 6

28100 Pori

www.savisiipi.fi

@savisiipi

Että hän muistaisi saman

- - -

lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe

- - -

jonka lauluissa hukkuvat elämän valttikortit

ja kiinni pysyvät taivahan portit

- - - 

Olen lukenut Virginian itsemurhakirjeen

monta kertaa, mutta palaan aina siihen yhä 

uudestaan. Miltä hänen kivensä näyttivät?

Mitä hän ajatteli painuessaan veden alle?

Ehtikö hän, ennen kuin menetti tajuntansa, 

katua mitä oli tehnyt?

"Vad helvete menar du?" äiti kysyi, kun isä ohitti

ikkunat auki kiitävän urheiluauton ja nahkahaalariin

pukeutuneen moottoripyöräilijän. Äiti puhui ruotsia

aina, kun ei halunnut meidän ymmärtävän. Vatsaani

kiristi ja käsivarsien iho nousi kananlihalle, vaikka oli

kuuma. Yritin ottaa Joonaa kädestä, mutta hän piti

käsiään nyrkissä ja tuijotti isän niskaa ilmeettömänä

kuin nukke. 

"Nautin elämästä!" isä huusi niin kovaa kuin äiti olisi

ollut monen metrin päässä. "Nauttisit sinäkin. Edes 

joskus." 

Sitten isä huusi: "Perkele!"

Lasi helähti.

Äiti ulvaisi.

Kuului risahdus. Niin kuin joku olisi taittanut pikkulinnulta niskan.





Isä ei puhunut itsestään koskaan. Hän kuunteli kyllä ja
kyseli, mitä minä ja Joona ja äiti ajattelimme jostain. 
Mutta itse hän ei puhunut muusta kuin musiikista, autoista
ja siitä, kenet oli vihkinyt tai siunannut hautaan. Jos 
kysyimme, hän puhui jumalasta. Hän puhui rakastavasta
isästä, joka antoi synnit anteeksi ja suojeli kaikelta pahalta.





Sinä päivänä, jota en halua muistaa, Joona joi pesuainetta
siivoojan kärrystä, joutui vatsahuuhteluun ja karkasi 
sängystä. Oli talvi ja hän juoksi kaupungin läpi avonaisessa
aamutakissa, jalat paljaina tohvelien sisällä. Hän juoksi
kaupungin läpi ja hänen nimensä kuulutettiin poliisiradiossa.
Hän juoksi niin kuin olisi ollut paikka, johon hän olisi
voinut mennä.
Minun pitäisi istua Joonan sängyn reunalle, tarttua arpien
peittämään käteen ja kysyä miten hän voi. Pitäisi kuunnella.
Jutella niitä näitä.
Pitäisi kertoa, että ulkona paistaa aurinko ja sinä päivänä
kun hän pääsee pois, tulen vastaan ja kannan hänen kassinsa.
Vien hänet jäätelölle meren rantaan ja oluelle terassille
ja pyöräretkelle minne ikinä hän haluaa mennä. Olen hänen 
kanssaan ja sanon katsokaa, tässä on minun veljeni ja minä
rakastan häntä niin paljon, että kenelläkään ei ole oikeutta 
ajatella hänestä pahaa.

  Olin kokeilemassa kädelläni veden kylmyyttä, 

kun kännykkä soi.

  Ajattelin itseni kävelemässä veteen, kenkä

sylissä ja puhelin kädessä. Ajattelin miltä

puhelin näyttäisi veden alla, miten nopeasti

vesi tuhoaisi sen herkät osat ja jäljellä 

olisi vain minun ääneni, joka kehotti jättä-

mään viestin tai soittamaan myöhemmin uudestaan.

Elina Hirvonen

-

Että hän muistaisi saman

Avain, 2005

(alun sanat: Eppu Normaali / Murheellisten laulujen maa, 1982)

Vierastunti on pitkä kuin yö

26.11.2015 klo14:00

Saa kynä kirveen muodon
Ja tehtaan piippujen,
Ja mustetahroissa runoilijan
Käy sormet patologien. 

Nyt aamu viljaa leikkaa,
Metsää paimentaa.
Puut on kuorossa pilviin päin
Ja niiltä vastausta odottaa. 

Niin terveiset mä laitan,
Ja tulkaa katsomaan.
Vierastunti on pitkä kuin yö,
Mut täällä tapaakin vain tuttujaan. 

Linnut, linnut, linnut,
Ohi lentäkää!
Sietämätöntä nukkua,
Kun ei rajaa unelta enää nää!

Hector

-

Linnut, linnut

1980

Kuinka vanha on marraskuu?

Minne jätti täysikuu
öisen jauhosäkkinsä?

Tiedätkö onko ruusu alasti
vai onko sillä vain tuo asu?

Onko mitään surullisempaa
kuin juna joka seisoo sateessa?



Kumpi voittaa lehtien määrässä,
päärynätarha vai Kadonnutta aikaa etsimässä?








Montako mehiläistä on päivässä?

Montako kysymystä on kissalla?

Missä ovat nuo nimet
ihanat kuin entisajan leivokset?



Tietääkö Caracasin kaunotar
montako hametta on ruusulla?








Onko totta että muurahaispesässä
unet ovat pakollisia?

Miten rypäleet tunnistavat
tertun yllytyspuheet?


Kuka laulaa asumattoman
laguunin pohjalla?


Onko totta että meripihkassa on
merenneitojen kyyneleitä?






Missä on meren keskipiste?
Mikseivät aallot mene sinne?

Rakkaus, tämä, tuo ja se
jos niitä ei enää ole, minne ne menivät?

Siirtyykö perhosen sielu lentokalaan?

Oletko miettinyt minkä värinen
on sairaiden huhtikuu?



Miksi kaikki silkkimadot
kulkevat resupekkoina?








Kuolivatko kenties häpeään
nuo väärille raiteille suistuneet junat?

Tallettivatko rikkaat
unensa malmirasiaan?

Oliko amarantin väristä
Saban kuningattaren veri?

Onko autiomaan mustien rypäleitten
ensimaku sama kuin kyynelten?







Suuteleeko suusi neilikoita
huulilla, joita ei vielä ole?

Entä kuinka käy kyyhkyslakassa
jos kyyhkyset oppivat laulamaan?

Mihin ripustaa kolibri
häikäisevän tasapainonsa?






Miten lintujen kanssa sovitaan
niiden kielten tulkkauksesta?

Eivätkö purjelaivat kariudu
liiallisiin vokaaleihin?

Miksi pyörremyrskyjä kutsutaan
silloin kun ne ovat paikoillaan?










Milloin maan alla sanellaan
ruusun aikomus?







Pablo Neruda
Kysymysten kirja


Loki-kirjat, 1999
suom. Katja Kallio

Haltiatar, vähäverinen ja pelakuu ikkunalaudalla

Kun ainekirjoitustunnilla piti kirjoittaa

aiheesta  Vastaisuuteni, Maria kirjoitti:

haltiatar. Minusta tulee haltiatar.

Ei ihmisistä voi tulla haltiattaria, opettaja

sanoi ja nuhteli Mariaa. Maria katseli

opettajattaren pieniä mustia viiksiä

ja fasaanin mieleen tuovaa pään kääntelyä

ja irvisti kätensä suojassa salaa.

Tiedän itse paremmin.

Maria oli mielissään jos piirustustunnilla

maalattiin kukkia, hiisiä, velhoja ja keijukaisia. 

Aina hän niiden joukkoon piirusti haltiattaren 

ja sille omat kasvonsa. Sellaista opettajatar

ei voinut mennä kieltämään, mutta ei hän

liioin Marian kuvia kiitellyt, pudisti vain päätään 

ja käski Marian lisätä kuvaan pari tonttu-ukkoa. 

Maria ei totellut. Hänen kuvansa oli valmis

ja hyvä. Hän tiesi.

Kun piitustustunnilla oli piirrettävä kuva

"Viime syksynä haravoimassa" tai

"Kun autoin äitiä", Marian työt

menivät piloille. Sen kaltaiset aiheet

olivat hänestä typeriä ja mitättömiä.

Piirustuksista tuli harmaita ja sateen

liuottaman näköisiä, ja Maria repi ne

silpuksi ja varisti hiutaleet roskakoriin.

Opettaja jätti hänet jälki-istuntoon ja

torui naakan äänellä.

(Lasilinna)

Oli kerran pieni mies.

Niin, oli siis vähäverinen ja luiseva mies, 

jolla oli tupsuinen hiuspehko, 

pelakuu ikkunalaudalla, 

parta hapero ja luonto hyvänsävyinen. 

Ja tällä miehellä, juuri tällä miehellä

oli jotakin, mitä kenellä tahansa

ei nykyään ole, ja se oli jotakin sellaista, 

mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.

Hänellä oli unelma.

Koko ikänsä pieni vähäverinen mies

oli ajatellut pääministereitä ja

pikajuoksijoita, kaunottaria ja

kuninkaallisia, jotka kapsäkkeineen

sen kuin matkasivat maailmaa 

näköradiossa pirssiautoilla 

ja joista sanottiin: Hän,

hän se on nähnyt koko maailman!

Ja haperopartainen pieni mies

ajatteli: He vasta ovat onnen pekkoja.

Heidän housuissaan tahtoisin olla.

Minä tahtoisin näet myös nähdä koko maailman.

- - -

Hankin siis, sanoi pieni kalvakka mies

tupasessaan, pelakuun lehtiä nyppien,

hankin siis suurensuuren karttapallon.

Mutta sellaisia ei ollut myytävänä kaupassa.

Pallo piti siis teettää.

Hän teetti sen mantelimassasta, 

sillä hän oli pohjaltaan säästäväinen mies.

Sellaisen pallon voi käyttää toiseenkin

kertaan, hän arveli.

Palloa laatimaan oli palkattava maantieteilijä, 

kondiittori, kuvanveistäjä ja puuseppä.

Onneksi pienellä miehellä oli rahaa.

- - - 

Marsipaanisen karttapallon tekemiseen

kului kaksikymmentä senttaalia manteleita

ja saman verran sokeria 

sekä sata tiuta kananmunia.

Pallo täytti miehen koko tuvan, 

mutta sai se täyttääkin.

Sitten mies sanoi: 

Nyt laadin matkakreitin. Sitten lähden.

(Mies joka halusi nähdä koko maailman)

Martha Hunt by Guy Aroch for So it goes / Full Story

Kaarina Helakisa
-
Lasilinna


Otava, 1986

When covers speak