yhdeksästoista elokuuta ja kokosin maton
galvanoiduista kolmen tuuman nauloista ja jäänvihreistä
lasinsirpaleista
peräisin pullosta joita olin heitellyt kivijalkaan.
Yleisö kohisee, kun hitaasti ojennan matolle
ihmeellisen selkäni.
Minä osaan murtautua ulos kaikista panssariarkuista joita
ikinä on ollut.
Kuljen tähditetyissä tossuissani kevein askelin.
Kaikki kysyvät ikääni ja miksi haavat eivät vuoda verta.
En anna haastatteluja, ja aamulla ja illalla
kun nukahdan, ajattelen vain yhtä asiaa. Että joku hakeutuu
jonkun luo jotain tarkoittaen. Ja jää.
Halusin muuttaa elämäni! Toisinaan uskon
näkeväni vilaukselta rakkaan hahmon bussipysäkillä,
liikkeenä vain, usein joku muu kulki tummansinisessä
takissa, ja yhtä kaikki me katoamme kimallukseen.
Seuraavan luvun nimi: unohtaminen
Tuuli puhaltaa kasvoihin lunta
Tuuli puhaltaa veden yli sulkia ja roskaa
Kuluu ja särkyy sataa lumena veteen sulaa
vettä veteen sataa kyyneleet valuvat pitkin
poskia vettä kaulaa pitkin Unettomuus
kiiltohilemyrsky hysteria
Myrskyn jälkeen lumentulo laantui,
tuntui avaralta ja huimasi,
hiutaleet kohosivat ja laskeutuivat kuin
pohjavirtojen kantamina, ikään kuin
viivähtivät paikallaan
ja puhaltuivat tiehensä
Me pysähdyimme kadunkulmiin
Hetken ajan kaikki näkymät tuntuivat kiehtovilta
Hetken ajan kaikki ihmiset tuntuivat samanarvoisilta
Ja kuolemantehtaat, joissa viisaat ja ystävälliset
porsaat lehmät ja kanat, tuskin näkyvät enää, violetit
silmänvalkuaiset, rievut ihmeellistä kangasta
 |
| Rianne van Rompaey by Craig McDean for Interview |
Tua Forsström
Lokakuun iltana soudin järvelle
(Suom. Caj Westerberg)
Siltala
2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti