shakkipeliä – tai niin kuin ammatimiehet sanovat: pelannut sokkona. Häneltä
puuttui täysin kyky asettaa shakkiruudukko mielikuvituksen rajattomaan tilaan.
Hänellä täytyi aina olla edessään käsin kosketeltavissa mustavalkoinen,
kuusikymmentäneljäruutuinen ja kolmekymmentäkaksinappulainen neliö.
Koko elinaikani olen ollut kiinnostunut ihmisistä, jotka palvovat
vain yhtä aatetta, mihin ovat kokonaan keskittyneet. Mitä enemmän
joku ihminen supistaa ahtaan näköpiirinsä yhdeksi pisteeksi, sitä
lähemmin hän luulee koskettavansa äärettömyyttä.
Vihdoin ja melkein jo sallitun harkinta-ajan lopussa
päätimme uskaltautua siirtoon. McConnor kosketti
jo sotilasta työntääksen sen viimeiseen ruutuun,
kun hän äkkiä tunsi käsivarteensa tartuttavan
ja joku kuiskasi hiljaa ja kiivaasti:
>>Jumalan tähden! Ei niin!>>
Vaistomaisesti käännyimme kaikki ympäri.
Noin neljäkymmentäviisivuotias herra,
jonka kapeat kasvot jo aikaisemmin
kävelykannella olivat kiinnittäneet
huomiotani omituisella, melkein
liitua muistuttavalla kalpeudellaan,
oli varmaankin viime minuuttien aikana
miedän kohdistaessamme kaiken tarkkaavaisuutemme
pulmatehtäväämme astunut luoksemme.
Nopeasti hän lisäsi vaistoten katseemme:
>>Jos te nyt korotatte sotilaan kuningattareksi,
hän syö sen heti lähetillään.
Teidän pitäisi vetää ratsu takaisin.
Mutta sillä välin hän kulkee vapaalla sotilaallaan d7:ään,
uhkaa teidän tornianne,
ja vaikka shakkaatte ratsullanne,
häviätte yhdeksän tai
kymmenen siirron jälkeen.>>
Tätä minun onnenaikaani, jolloin pelasin päivittäin säännöllisesti joitakin tuon kirjan sadastaviidestäkymmenestä pelistä, kesti noin kahdesta ja puolesta kolmeen kuukauteen.
Sitten jouduin odottamatta kuolleeseen pisteeseen. Yhtäkkiä olin uudelleen tuossa samaisessa 'ei mitään' tilassa. --- oli olemassa vain yksi tie tällä eriskummallisella harhapolulla : Minun täytyi koettaa pelata oman itseni kanssa tai pikemminkin omaa itseäni vastaan.
Jos nyt musta ja valkoinen muodostavat yhden ja saman persoonan, niin tuloksena on mieletön tila : yksien ja samojen aivojen pitää tietää jotakin ja samalla olla tietämättä sitä, että ne valkoisena puolueena voisivat käskystä täysin unohtaa sen, mitä ne minuuttia aikaisemmin mustana puolueena olivat tahtoneet ja aikoneet. Sellainen kahteen suuntaan tapahtuva ajatustoiminta edellyttää oikeastaan tajunnan täydellistä kahtiajakoa, aivotoiminnan mielivaltaista kirkastamista ja himmentämistä, niin kun jossakin mekaanisessa laitteessa. Se, että haluaa pelata itseään vastaan, merkitsee siis shakkipelissä sellaista paradoksia kuin hyppääminen oman varjonsa yli.
 |
| Tilda Swinton by Craig McDean for Another |
Tohtori B. nojautui taaksepäin lepotuolissaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Näytti siltä, kuin jokin sekava muisto olisi väkisin painanut häntä. Taas näkyi hänen vasemmassa suupielessään omituinen nykäisy, jota hän ei voinut hillitä.
Shakkitarina
–
Stefan Zweig
Gummerus°Kompassikirja
1966
Suom. Aina Oksala
Saksankielinen alkuteos: Schachnovelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti